Kuoreveden Kotkat on noin 50-henkinen partiolippukunta Jämsän Hallissa, Hämeen partiopiirin reunalla. Kuulumme piirissä Mäntän alueeseen.
Tästä se lähti!
Partiotoimintaa on Kuorevedellä ollut heti sotien jälkeen, jolloin perustettiin poikalippukunta Korven Pojat ja tyttölippukunta Suopursut. Näiden lippukuntien taival kuitenkin päättyi jo neljäkymmenluvun lopulla. Sen jälkeen oli partiotoiminnassa noin 30 vuoden tauko, kunnes Kuoreveden Kotkat perustettiin vuonna 1977. Kuoreveden Kotkien perustamiskirja on päivätty 16. päivänä toukokuuta 1977. Lippukunnan perustava kokous jossa toimielimet valittiin, oli kuitenkin vasta kesäkuussa. Perustamisasiakirjan allekirjoittajina olivat: Esa Tiri, Erkki Kukkola, Eero Valkonen, Reetta Perä, Mirja Virkkunen ja Kaarina Alanko. Virike partiotoiminnan aloittamiseen pitkän tauon jälkeen tuli Ilmavoimien teknillisen koulun mukana Kauhavalta Halliin muuttaneilta perheiltä. Monet nuoret olivat Kauhavalla olleet mukana partiossa ja tästä heräsi ajatus lippukunnan perustamisesta myös Kuorevedelle.
Lippukunnan alkuun vireä toiminta sammui jo parin vuoden kuluttua. Lippukunta säilyi kuitenkin virallisesti olemassa, koska yksi uskollinen partiolainen maksoi Suomen Partiolaisten jäsenmaksun joka vuosi. Vuonna 1987 seurakunnan nuorisotyön johtokunnan puheenjohtajana toiminut Annikki Harjumäki kutsui koolle lippukunnan herättämistä käsittelevän valmistavan kokouksen. Kutsua kuuli 25 henkilöä. Siitä lähti liikkeelle lippukunnan nykyinen toimintajakso, jota on nyt katkeamatta kestänyt yli 30 vuotta. Syksyllä 2008 KuKo otti ensimmäisten lippukuntien joukossa käyttöön uuden partio-ohjelman ja uudet ikäkaudet. Lippukunnan jäsenmäärä on suurimmillaan ollut yli 140 henkilöä, mutta ikäluokkien pieneneminen on laskenut sitä nykyiseen noin 50 henkeen.
Toiminta tänään
Lippukunnan toimintaan on mahtunut monenlaista. Viikoittaisten kokoontumisten lisäksi on ollut leirejä ja retkiä, lennokkikerhoja, nuuttipukkeja, virpomista vanhainkodilla, myyjäisiä, joulukuusimyyntiä, Lapin vaelluksia, osallistumista kokoontumisiin internetissä, sählyturnauksia, sudenpentutapahtumia, osallistumista maailman Jambore-leireille sekä paljon muuta. Viime vuosina lippukunta on ollut järjestämässä monia alueen partiotaitokilpailuja. Muutama vuosi sitten lippukunnassa koettiin partiokisainnostuksen myötä mitalimenestystä useissa sarjoissa sekä piiritasolla että SM-mittelöissä.
Kuoreveden Kotkien, niin kuin monen muukin pienellä paikkakunnalla toimivan lippukunnan, haasteena on löytää uusia innokkaita vanhempia lippukunnan toiminnan ja tapahtumien järjestämiseen.