Osta partiolaisten adventtikalenteri 2025

Adventtikalenteri on hyväntekeväisyystuote, jonka myyntituotto käytetään kokonaisuudessaan partiotoiminnan hyväksi ja suurimman osan siitä saavat partion paikallisyhdistykset, eli lippukunnat. Ostamalla partiolaisten adventtikalenterin suoraan partiolaiselta tai verkkokaupasta tuet alueesi lasten ja nuorten partioharrastusta. Kyseessä on merkittävin vuosittainen varainhankintatempaus, jossa partiolaiset nuorimmista alkaen ovat mukana kampanjoinnissa sekä oppimassa talkoohengessä toteutettavan myyntityön merkityksestä. Lähes 80-vuotias adventtikalenteri jatkaa partiolaisten Suomeen …

Lössiä kauppakeskuksessa

Hämeen partiopiiri järjesti Lössi-tapahtuman 23.-24.8. Tampereella Tulluntorin kauppakeskuksessa. Lössi kokosi yhteensä noin parisataa Hämeen partionuorta viettämään yönsä kauppakeskuksessa. Kotkista paikalla oli seitsemän tarpojaa sekä Katja yövahtina. Illan ja yön aikana tarjolla oli erilaisia aktiviteettejä kuten pelejä, elokuvia, suunnistusta pihalla ja hengailua partiokavereiden kanssa. Suurin osa osallistujista valvoi miltei koko yön ja viimeiset menivät untenmaille vasta …

Vesipelastusilta Rantatien laavulla

Palolaitoksen pelastajat kävivät kouluttamassa vesipelastustaitoja 20.8. Rantatien laavurannassa. Ohjelmassa oli heittoliinan ja pelastuspatukan käyttöä, kelluntaa vaatteet päällä ja pelastusliivien pukemista järvessä. Järvivesi oli jo ehtinyt jäähtyä kesän lukemista, mutta kaikki uskaltautuivat rohkeasti veteen…

Kotkat torilla

Lippukunnan torikahvilavuoro oli 10.6. ja tarjoilusta vastasi Teija, Veronica ja Lara. Väkeä oli niin paljon, että runsaat leipomukset loppivat kesken ja lisää myytävää piti äkkiä käydä ostamassa kaupasta. Kiitos kahvilan väelle!